keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Söpöysvaroitus


Jos olet sattunut seuraamaan tekemisiäni esimerkiksi Instagramin tai Ravelryn puolella, niin asia lienee jo tuttu: täällä on viime aikoina tehtailtu enimmäkseen vauvaneuleita todennäköisesti toukokuussa maailmaan putkahtavalle lapsukaiselle, joten blogikin on jäänyt aika vähälle huomiolle. En kuitenkaan ajatellut tehdä tästä mitään vauvablogia, joten teen näistäkin neuleista tähän pienen koosteen.


Lanka: Mothy and The Squidin minivyyhtisetti sateenkaaren väreissä sekä hieman harmaata Holst Garnin Highlandia 
Puikot: peittoon 2,75 ja sukkiiin 2,0 mm pyöröt

Varsinkin näihin pieniin sukkiin on saanut onnistuneesti käytettyä erinäisiä jämänyttyröitä sekalaisia lankoja. Koukuttavaa hommaa!




Ensimmäisiin ei ohjetta, kahdet jälkimmäiset suunnilleen Junasukkien ohjeella. 
Langat Raisun Lankafarmilta, Vicki Brown Designilta ja Mr. B:ltä.
Puikot: 2,0 mm pyöröt


Ohje: Blue Steps - Baby Booties / Regina Willer (ilmainen)
Lanka: harmaa Drops Baby Merino ja kirjava Zitron Trekking XXL
Puikot: 2,5 mm pyöröt

Myös isompiin neuleisiin on kulunut kivasti jämälankoja tai sitten sellaisia, joille ei ole aiemmin muutakaan käyttöä keksinyt. Paitoja ja takkeja saattaa olla tulossa lisääkin...


Ohje: Langoz / Julie Chanudet
Lanka: Drops Cotton Merino, värit 20 ja 25
Puikot: 3,5 mm pyöröt


Vilkuiltu tätä ilmaisohjetta: Scrappy Socky Stripey Cardi
Lanka: Baerenwolle Baerfoot Sock, väri Drift
Puikot: 3,5 ja 2,5 mm pyöröt 


Ohje: mukailtuna Fairy Dust / Dani Sunshine
Lanka: turkoosi Handu Paksukkis, vihreä Louhittaren Luolan Väinämöinen Sport
Puikot: 3,75 mm pyöröt


Ohje: Hosenmatz / Mayumi Kaliciak & Antje Litzmann (ilmainen)
Lanka: Wollmeise Twin, väri WD Spice Schwammerl
Puikot: 3,0 mm pyöröt

Lisää oivallisia jämätöitä: pieniä myssyjä!


Ohje: Bits + Pieces / Veera Välimäki
Lanka: harmaa Viking Baby Ull ja Lankafarmin sukkalanka värissä Silkkihuivi
Puikot: 2,5 mm pyöröt


Ohje: Norwegian Sweet Baby Cap / Gro (ilmainen)
Lanka: vihreä Filcolanan Arwetta ja kirjava Hedgehog Fibres Skinny Singles värissä Salty tales
Puikot: 2,25 ja 2,75 mm pyöröt


torstai 28. joulukuuta 2017

Joulukalenterihuivi


Tänäkin vuonna oli ihan pakko osallistua Heidi Alanderin joulukalenterihuivin neulontaan. Vihjeitä tuli mukavasti muutaman päivän välein, joten osiot ehti hyvin neuloa ajallaan valmiiksi. Pingottamisen kanssa meni sitten yli joulun, mutta eipä täällä Turun säässä tällä hetkellä näin lämmintä huivia tarvitakaan. Toivottavasti jossain vaiheessa talvea kuitenkin, koska huivista tuli tosi kaunis ja ihana!


Ohje: Chrysaetos Advent MKAL / Heidi Alander
Lanka: Tukuwool Fingering, värit Repo, Valo ja Runo
Puikot: 4,5 mm pyöröt
Ravelryssä: Chrysaetos

lauantai 23. joulukuuta 2017

Pipoasiaa

Kun ei näköjään tule tänne enää raportoitua mitään heti valmistumisen jälkeen, niin tehdäänpä sitten pieniä koosteita. Tänään vuorossa neljä pipoa syyskuusta joulukuuhun, kaksi luultavasti minulle ja kaksi tilauksesta ystävälle.


Ohje: Cuba Street / Nikki Jones
Lanka: harmaa (20) Drops Baby Merino sekä erinäisiä jämänöttösiä
Puikot: 2,25 ja 2,75 mm pyöröt
Ravelryssä: Cuba

Tämän simppelin jämäkirjoneulemallin neuloin nyt kolmannen kerran. Ensimmäisen niistä olen näköjään saanut tänne blogiin asti raportoitua. Pipo on tehty 132 silmukalla muistaakseni ihan ohjeen mukaan.


Ohje: omilla muunnoksilla Siksak / Hanna Leväniemi (ilmaisohje)
Lanka: Drops Karisma väreissä 21, 53, 52 ja 47
Puikot: 2,75 ja 3,75 mm pyöröt
Ravelryssä: Siksak 2

Siksak-pipon olen neulonut aiemmin itselleni, ja nyt tein hieman muunnellulla kaaviolla samantyyppisen ystävän päätä lämmittämään. Kiva malli edelleen!


Ohje: Anker's Hat / PetiteKnit (ilmaisohje)
Lanka: Drops Nord kaksinkertaisena, väri 11
Puikot: 4,0 mm pyöröt
Ravelryssä: Anker's Hat

Tähän malliin törmäsin Instagramissa ja paksumman langan puutteessa päätin purkaa puikoilta yhden jämähtäneen sukanalun ja tekaista pipon kaksinkertaisesta alpakkasukkalangasta. Toimi oikeastaan oikein hyvin! Pipossa on 88 silmukkaa.


Ohje: Petites Bulles / Joji Locatelli (ohje löytyy kokoelmasta Interpretations Vol. 2)
Lanka: Drops Nord, väri 10
Puikot: 2,5 mm pyöröt
Ravelryssä: Pikkukuplia

Päätin tänä syksynä osallistua Joji Locatellin syysneulontatempaukseen neljällä työllä, joista tämä pipo oli viimeinen puikoille päässyt. Samalla tuli neulottua yksi ohje kirjastostakin. Muokkasin ohjetta sen verran, että loin puikoille silmukoita 132 ja neuloin ohuemmilla puikoilla, jotta sain aikaan tiheämpää neulosta, mutta kuitenkin riittävän ison pipon omaan päähäni. Kuplat eivät tuosta langasta kovin hyvin erotu, mutta kyllä ne siellä ovat kuitenkin. Langan väri on sitä täydellistä vihreää jälleen, aivan ihana väri. 


Näiden pipojen myötä toivotan oikein mukavaa ja rentouttavaa joulua kaikille!


maanantai 13. marraskuuta 2017

Laatikossa


Olen tässä syksyn mittaan neulonut noin miljoonan silmukan verran sileää neuletta, tai siltä ainakin tuntuu. Tässä yksi esimerkki: Jojin laatikkopaita pitsivahvuisesta Holstin Noblesta. Valmis neule on oikein mukava ja kepeä, mutta oli siinä kyllä neulottavaa.



Koska neuloin paitani ohuemmasta langasta, tuli pääntiestä aika paljon pienempi ja hihojen silmukkamäärää piti hieman säätää. Muuten menin ihan ohjeen mukaan, mitä nyt joitain senttejä lisäilin joihinkin kohtiin. Reilun laatikkomaisen muodon vuoksi vartalo-osan silmukkamäärä oli kuitenkin ihan hyvä myös tälle langalle ja neuletiheydelle. 



Ohje: Vneck Boxy / Joji Locatelli
Lanka: Holst Garn Noble, vähän vajaat viisi kerää väriä Jasper
Puikot: 3,0 ja 2,5 mm pyöröt
Ravelryssä: V-tyyli

torstai 28. syyskuuta 2017

Syksyn värejä


Melanie teki sen taas: julkaisi uuden huiviohjeen, johon oli ihan pakko tarttua lähes välittömästi. Langat kaivelin erinäisistä pussukoista, sillä yhdistelin tähän ihan surutta erityyppisiä jämiä. Suurimman osan pitsiraidoista neuloin ohuemmalla langalla kuin nuo vaaleanharmaat osiot, joten huivista tuli yllättävän kevyt suuresta koostaan huolimatta. Tästä tuli aivan ihana!


Koska tosiaan oli kyse aika pienienkien jämien hyödyntämisestä, piti raidoitusta hieman suunnitella etukäteen. Voin kertoa, että ohjesivulla kerrotut raitavärien langanmenekit osuvat melko lailla nappiin. Joidenkin värien kohdalla tuli muutamien metrien heittoja suuntaan tai toiseen, mutta tämä johtunee eripaksuisista langoista ja epäluotettavista punnituksista tässä päässä.





Ohje: True Colors / Melanie Berg
Lanka: päävärinä Malabrigo Sock värissä Pearl, raitoina Holst Garnin Samarkandia, Coastia, Supersoftia ja Noblea, Malabrigon Lacea, Hjertegarnin Wool Cottonia sekä Wollmeise Purea
Puikot: 3,75 mm pyöröt
Ravelryssä: Shining through

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...